7.3.1986

Kanteet Tampereen raastuvanoikeudessa

Rauhaniemi Oy:n konkurssipesä oli Tampereelta olevalle toimitusjohtajalle T:lle 20.1.1983 tiedoksi toimitetun 14.12.1982 päivätyn haastehakemuksen nojalla raastuvanoikeudessa kanteenaan lausunut, että yhtiön konkurssi oli, sen itse jätettyä konkurssihakemuksensa, alkanut 30.6.1982 ja että saamisten valvonta konkurssissa oli toimitettu 19.10.1982. Yhtiön 10 osakkeesta T oli omistanut viisi sekä hänen vaimonsa ja lapsensa yhteensä neljä. T oli toiminut yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön tuotannollinen toiminta oli maksuvaikeuksien vuoksi loppunut tammikuussa 1982. Yhtiö oli jo vuodesta 1977 alkaen ollut konkurssikypsä. T oli alkuvuonna 1982 eli sen jälkeen, kun yhtiön omaisuus olisi jo pitänyt luovuttaa konkurssiin ja osin vain päivää tai kahta ennen konkurssin alkamista muuttanut rahaksi yhtiön omaisuutta ja käyttänyt näin saadut rahavarat pääosin omien yhtiöltä olevien saamistensa maksuksi. Yhtiön konkurssin alkamisen jälkeen sen kirjanpitoa konkurssipesän hallinnon toimeksiannosta tutkittaessa oli ilmennyt,

että yhtiön omistamat tilat Pellonpää RN:o 6:38 ja Männistö RN:o 6:26 oli 17.6.1982 myyty yhteensä 105.000 markan kauppahinnasta, josta T:lle oli jäänyt 82.296 markkaa 46 penniä, ja että sen jälkeen, kun vähennyksenä oli otettu huomioon T:n yhtiön puolesta samanaikaisesti maksamat eräät maksut, oli T:n saamisia yhtiöltä lyhennetty 73.827 markalla 43 pennillä,

että yhtiön omistamat tilat Puujoki II RN:o 2:10 ja Sipilän Tiilitehdas RN:o 2:11 oli 30.4.1982 myyty 180.000 markan kauppahinnasta, joka oli kokonaisuudessaan jäänyt T:lle, ja että samanaikaisesti T:lle oli luovutettu yhtiön shekkejä 92.500 markan arvosta, jolloin, kun oli otettu huomioon T:n samassa yhteydessä yhtiön puolesta omista varoistaan suorittamat maksut, oli lyhennetty T:n saamisia yhtiöltä 256.667 markalla 20 pennillä,

että yhtiön omistama tila Somerharju RN:o 1:161 oli 28.6.1982 myyty 100.000 markan kauppahinnasta, millä kokonaisuudessaan oli lyhennetty T:n saamisia yhtiöltä, ja että samanaikaisesti T:lle oli luovutettu kaksi yhtiön shekkiä määrältään yhteensä 57.800 markkaa,

että Urjalan Tiilitehdas, T & kumpp. oli 28.6.1982 annetun tositteen mukaisesti maksanut Rauhaniemi Oy:lle konttoritöiden hoitamisesta 20.000 markkaa, mitä rahamäärää ei kuitenkaan ollut yhtiölle maksettu, vaan sillä oli kuitattu T:n saamisia Rauhaniemi Oy:ltä, sekä

että T oli lisäksi omien saamistensa lyhentämiseksi 28.6.1982 ottanut itselleen tiiliä 120.383 markan 20 pennin ja työkaluja 10.000 markan arvosta.

Konkurssipesä oli T:lle niin ikään 20.1.1983 tiedoksi toimitetun 4.1.1982, oikeastaan 4.1.1983, päivätyn haastehakemuksen nojalla raastuvanoikeudessa lisäkanteenaan lausunut, että aikaisemmassa haastehakemuksessa mainittujen T:n 28.6.1982 itselleen ottamien tiilien todellinen arvo normaalihinnoin laskettuna olikin ollut 185.960 markkaa. T oli kuitenkin laskutusvaiheessa maksanut tiilistä vain 120.383 markkaa 20 penniä. Tiilet olivat siis todellisuudessa olleet 65.576 markkaa 80 penniä arvokkaammat. Samana päivänä T oli kuitannut ottamansa työkalut ja tarvikkeet 10.000 markan arvoisina. Todellisuudessa näiden työkalujen ja tarvikkeiden sekä varaosien käypä arvo oli ollut noin 80.000 markkaa.

Sen vuoksi ja kun tilojen myynnit sekä muut selostetut toimet olivat tarkoittaneet yhtiön velkojien oikeuden loukkaamista ja koska yhtiö oli menettelemällä kerrotuin tavoin viimeisten 60 päivän aikana ennen konkurssin alkua maksanut T:lle ollutta velkaansa sijaissuorituksin ja toimialaansa nähden epätavallisin maksuvälinein, konkurssipesä oli vaatinut, että T velvoitettaisiin suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi ensimmäisen haasteen nojalla 683.855 markkaa 62 penniä ja lisähaasteen nojalla 135.576 markkaa 80 penniä, kumpikin määrä 6 prosentin korkoineen 30.6.1982 alkaen. Lisäksi konkurssipesä oli vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Konkurssipesä on Hämeen lääninhallituksen kautta valtiolle 24.3.1983 tiedoksiannetussa haastehakemuksessaan tässä jutussa esittänyt seuraavaa:

Konkurssipesä oli 15.12.1982 lähettänyt raastuvanoikeuteen edellä selostetun 14.12.1982 päivätyn haastehakemuksen, jossa konkurssipesä oli vaatinut T:lta takaisinsaantiperustein 683.855 markkaa 62 penniä korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen. Haastehakemukseen liittyneen saatekirjeen mukaan oli pyydetty, että haaste annettaisiin suoraan haastemiehelle tiedoksiantamista varten. Haastemies P oli 17.12.1982 saanut haastehakemuksen haasteineen haltuunsa tiedoksiantamista varten.

Lisähaastehakemus, jossa vaadittiin T:lta 135.576,80 markan suoritusta korkoineen, oli lähetetty Tampereen raastuvanoikeudelle 5.1.1983 pyynnöin, että se annetaan suoraan raastuvanoikeuden 3. osaston haastemiehelle tiedoksiantamista varten. Asiakirjoihin oli liittynyt raastuvanoikeuden 3. osaston haastemiehelle osoitettu lähetekirje, jossa T:n osoitteen lisäksi alleviivaten ilmoitettiin, että haaste oli tiedoksiannettava ennen 19.1.1983. Haastemies P oli saanut 10.1.1983 nämä haasteasiakirjat kansliasta tiedoksiantamista varten.

Kun haastemies P:tä oli yritetty tavoittaa 17.1.1983, tässä ei ollut onnistuttu, mutta 19.1.1983 hänet oli tavoitettu työpaikalta, jolloin oli käynyt ilmi, ettei haasteita ollut vielä annettu tiedoksi. Sanotun päivän kuluessa P:n toimesta tehdyt tiedoksiantoyritykset eivät olleet onnistuneet, vaan haasteet oli annettu erään toisen haastemiehen toimesta T:lle tiedoksi 20.1.1983. Kun haasteita ei ollut annettu T:lle tiedoksi konkurssisäännön 47 §:n edellyttämässä määräajassa Rauhaniemi Oy:n konkurssivalvonnasta, raastuvanoikeus oli jättänyt kanteet 27.1.1983 tutkittavaksi ottamatta. Päätökseen ei ollut haettu muutosta.

Huomioon ottaen haasteen tiedoksiantamiselle käytettävissä olleen ajan ja sen, että tiedoksiannon viimeisestä määräpäivästä oli erityisesti huomautettu haastemiehelle, konkurssipesä on katsonut, että haastamistehtävän suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei tiedoksiannossa ollut noudatettu ja että valtio on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla velvollinen korvaamaan tästä aiheutuneen vahingon, sekä vaatinut, että valtio velvoitetaan maksamaan konkurssihallinnolle edellä mainituissa 14.12.1982 ja 4.1.1983 päivätyissä haastehakemuksissa vaaditut määrät, yhteensä 819.432 markkaa 42 penniä ja takaisinsaantiasiassa aiheutuneina suoranaisina kuluina 905 markkaa 20 penniä, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien. Lisäksi konkurssipesä on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Konkurssipesä on raastuvanoikeudessa uudistanut haastehakemuksensa kanteeksi asiassa ja myöntänyt, että 683.855 markan 62 pennin vaatimukseen sisältyi 45.177 markan 79 pennin laskuvirhe. Konkurssipesä on esittänyt selvitystä takaisinsaantikanteissa mainituista seikoista ja T:n taloudellisesta asemasta.

Vastaus: Valtion on kiistänyt konkurssipesän vaatimukset sekä pyytänyt, että kanne hylätään perusteeltaan ja määrältään näyttämättömänä ja että konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut asiassa. Valtio on katsonut, että kyseisten haasteiden tiedoksianto oli toimitettu laillisessa haasteajassa. Jos haastehakemusten oikeudellisesta perusteesta oli johtunut jokin erillinen materiaalinen määräaika, toimeksiantajan olisi perusteellisesti ollut selostettava haastemiehelle määräajan syy ja korostettava sen noudattamisen tärkeyttä. Vain lähetekirjeeseen tehty merkintä viimeisestä tiedoksiantopäivämäärästä, joka erosi ainoastaan päivällä viimeisestä mahdollisesta haastamispäivästä, ei valtion mielestä missään tapauksessa ollut riittävä toimintaohje haastemiehelle. Valtio on myös katsonut, että edellä mainituilla takaisinsaantikanteilla ei konkurssipesään olisi mitään voitettu tai että ainakaan T:lta ei olisi mitään saatu perittyä. Valtion taholta on myös esitetty selvitystä takaisinsaantikanteissa esitettyjen perusteiden ja vaatimusten osalta.

Kuultava: Asian johdosta on haastemies P ollut kuultavana. P on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Raastuvanoikeuden päätös 30.5.1984

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että raastuvanoikeuden haastemies P, joka tapahtuma-aikaan oli toiminut konkurssiasioita käsittelevän kolmannen osaston haastemiehenä, oli 17.12.1982 saanut haltuunsa Rauhaniemi Oy:n konkurssihallinnon 14.12.1982 päivätyn haastehakemuksen, johon asiaksi oli merkitty takaisinsaanti konkurssipesään ja vastaajaksi Tampereelta oleva toimitusjohtaja T, sekä asiaa koskevan haasteen. Haasteessa asia oli määrätty käsiteltäväksi raastuvanoikeuden kolmannella osastolla 27.1.1983. P oli sittemmin 10.1.1983 saanut haltuunsa niin ikään Rauhaniemi Oy:n konkurssipesän toimesta laaditun, 4.1.1983 päivätyn toisen haastehakemuksen haasteineen, joka samoin oli koskenut takaisinsaantia konkurssipesään ja jossa vastaajaksi oli ilmoitettu T. Tämäkin asia oli esitetyn pyynnön mukaisesti haasteessa määrätty käsiteltäväksi raastuvanoikeuden kolmannella osastolla 27.1.1983. Raastuvanoikeudelle osoitetussa asianajotoimiston lähetekirjelmässä oli lisäksi pyydetty antamaan haaste suoraan kolmannen osaston haastemiehelle tiedoksiantamista varten. Asiakirjoissa oli ollut myös raastuvanoikeuden kolmannen osaston haastemiehelle osoitettu, 5.1.1983 päivätty lähetekirjelmä, joka sisälsi T:n osoitteen sekä ilmoituksen, että lisähaaste olisi annettava tiedoksi ennen 19.1.1983, aikamäärä alleviivattuna.

P on kertonut yrittäneensä antaa ensiksi tulleen haasteen tiedoksi T:lle siten, että hän oli joulun 1982 jälkeen kolme tai neljä kertaa käynyt T:n asunnolla sekä tavoittanut T:tä puhelimitse. Saatuaan kohta vuodenvaihteen jälkeen asiaa hoitaneelta asianajotoimistolta puhelimitse tiedon tulossa olevasta lisähaasteesta P oli jäänyt odottamaan tätä toista haastetta. Samana päivänä, jolloin P oli saanut haltuunsa lisähaastetta koskevat asiakirjat eli 10.1.1983, T oli lähtenyt Ikaalisiin ja oleskellut siellä aina saman tammikuun 19 päivän iltaan asti. P on kertonut tavoittaneensa T:tä myös viimeksi mainittuna aikana sekä puhelimitse että käymällä hänen asunnollaan. P oli vielä 19.1.1983 sen jälkeen, kun häneen oli ensimmäisen kerran otettu asianajotoimistosta suoraan yhteyttä tarkoituksella muistuttaa tiedoksiannon määräajasta, ja saatuaan selville T:n mahdollisesti oleskelevan Ikaalisissa, ajanut Ikaalisten kylpylään, jossa hän oli todennut T:n poistuneen paikalta hetkeä aikaisemmin. P oli Tampereelle palattuaan hakenut T:tä vielä samana iltana tämän asunnolta tätä kuitenkaan tapaamatta.

Haasteasiakirjat oli toisen haastemiehen toimesta annettu tiedoksi T:lle 20.1.1983 eli oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 5 §:n säätämässä määräajassa. Kun valvonta Rauhaniemi Oy:n konkurssissa oli toimitettu 19.10.1982, tiedoksianto ei kuitenkaan ollut tapahtunut konkurssisäännön 47 §:ssä asetetussa määräajassa ja takaisinsaantikanne oli tämän vuoksi jätetty tutkimatta.

Raastuvanoikeus on katsonut, että haastemiehen ei tarvitse ottaa selvää haastehakemuksen sisällöstä enempää kuin mitä haasteen tavanomainen tiedoksiantaminen edellyttää. Haastemiehen tulee tietää oikeudenkäymiskaaressa säädetyt tavanomaiset, lailliset haasteajat. Mikäli haasteen tiedoksiantamisen on tapahduttava jonkin muun kuin edellä mainitun haasteajan puitteissa, toimeksiantajan on nimenomaan ilmoitettava tästä haastemiehelle ja annettava poikkeuksellisen tiedoksiantoajan edellyttämät tiedot ja ohjeet.

Haastemiehen ensimmäiseksi tiedoksiannettavakseen saamasta haastehakemuksesta oli ilmennyt, että kyseessä oli takaisinsaanti konkurssipesään samoin kun sekin, koska valvonta oli toimitettu. Asian laatu oli käynyt ilmi myös jälkimmäisestä haastehakemuksesta. Haastemies ei kuitenkaan näiden tietojen perusteella ollut ollut velvollinen tietämään, että kyseessä oli ollut konkurssisäännön asettamaa erityistä määräaikaa edellyttävä tiedoksianto.

Ensimmäisen haastehakemuksen mukana haastemiehelle ei ollut annettu mitään toimiohjeita. Lisähaastehakemuksen yhteydessä toimitetussa, haastemiehelle osoitetussa lähetekirjeessä sen sijaan oli ilmoitettu, että haaste oli annettava tiedoksi ennen 19.1.1983. Kirjeessä ei kuitenkaan ollut mainittu perustetta asetetulle määräajalle. Raastuvanoikeus on katsonut, että haastemiehelle ei tarkoitetulla lähetekirjeellä vielä ollut annettu riittävästi toimintaohjeita ja selvitetty tiedoksiantamisessa noudatettavaa erityistä ja palauttamatonta määräaikaa. Näin oli etenkin siksi, että oli ollut olemassa ilmeinen erehtymisen mahdollisuus ilmoitetun viimeisen tiedoksiantopäivän ja oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 5 §:ssä säädetyn haasteajan viimeisen tiedoksiantopäivän välillä. Konkurssipesä ei ollut edes väittänyt, että sen taholta olisi myöhemminkään suullisesti tai kirjallisesti opastettu haastemiestä asiassa tai häneen yhteyttä pitämällä seurattu tiedoksiannon toimittamista.

Tiedoksiantotehtävät on mahdollisuuksien mukaan hoidettava heti. Se seikka, että haastemies ei ollut yrittänyt antaa haastetta tiedoksi ensimmäisen viikon aikana haasteen saatuaan, ei ole sellainen laiminlyönti, jota tarkoitetaan vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä. Haastemiehen menettelyä on tukenut sekin, että toimeksiantaja ei ollut antanut asiassa mitään ohjeita tai huomauttanut asian erityisestä tärkeydestä ja kiireellisyydestä tai siitä, että T saattaisi myöhemmin olla tavoittamattomissa. Haastemiehen ilmoitusta siitä, että hän oli hoitanut tiedoksiantotehtäväänsä ja yrittänyt tavoittaa T:tä 3 - 4 kertaa joulukuun 1982 loppupuolella, raastuvanoikeus on pitänyt uskottavana.

Kun haastemies oli tammikuun 1983 alussa saanut ilmoituksen tulossa olevasta lisähaasteesta, mitä seikkaa ei konkurssipesänkään taholta ole kiistetty, hänellä oli ollut erityisen ohjeiden puuttuessa perusteltu aihe jäädä ennen uusia tiedoksiantoyrityksiä odottamaan lisähaastetta. Lisähaasteen haastemies oli saanut haltuunsa 10.1.1983, jonka jälkeen hän oli uudelleen yrittänyt tavoittaa T:tä tässä onnistumatta. Haastemiehellä ei kuitenkaan ole selvitetty olleen aihetta epäillä T:n piileksivänkään, jolloin haasteet olisi voitu antaa tiedoksi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 11 §:n säätämässä järjestyksessä, vaan T:n on selvitetty olleen tammikuun 10 päivän ja 19 päivän 1983 välisen ajan muutoin haastemiehen tavoittamattomissa.

Julkisyhteisö on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä tapahtuneen virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Kaiken edellä olevan perusteella raastuvanoikeus on katsonut, että haastemies ei ollut kyseessä olevassa tiedoksiantoasiassa laiminlyönyt tehtäviensä hoitamista kanteessa ja edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla eikä hänen menettelyään ollut pidettävä valtiolle korvausvelvollisuuden aiheuttavana. Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt konkurssipesän kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 23.11.1984

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Rauhaniemi Oy:n konkurssipesä oli saattanut jutun, on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi.

Perustelut

P on oman ilmoituksensa mukaan, saatuaan haltuunsa ensimmäiseksi tiedoksiannettavan haastehakemuksen, yrittänyt joulun jälkeen 1982 kolme tai neljä kertaa tavoittaa T:tä tämän asunnolta ja myös puhelimitse siinä kuitenkaan onnistumatta. Lisähaasteen saatuaan P on kertomansa mukaan edelleen pyrkinyt 10.1.1983 jälkeen tavoittamaan T:tä käymällä tämän asunnolla ja soittamalla tämän kotinumeroon saamatta kuitenkaan yhteyttä haastettavaan. Lisähaastetta on seurannut lähetekirjelmä, jossa annetun toimiohjeen mukaan lisähaaste olisi annettava T:lle tiedoksi ennen 19.1.1983. Konkurssipesän takaisinsaantiasiaa hoitaneesta asianajotoimistosta on 19.1.1983 soitettu konkurssiosastolle ja saatu ensimmäisen kerran suora yhteys P:hen. Tällöin P:lle on huomautettu siitä, että viimeinen haastepäivä on käsillä. Saatuaan tietää T:n oleskelusta Ikaalisten kylpylässä P on yrittänyt vielä samana päivänä tavoittaa T:tä sieltä siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisen haastemiehen toimesta T on seuraavana päivänä eli 20.1.1983 saatu Tampereella haastetuksi vastaajaksi kyseiseen takaisinsaantiasiaan. Avustava ulosottomies on antanut konkurssipesän takaisinsaantiasiaan liittyvän Tampereen maistraatin T:n omaisuutta koskevan takavarikkopäätöksen T:lle tiedoksi 5.1.1983 Tampereella. Mainittu virkamies on heti ensimmäisellä yrityksellä tavoittanut T:n asiakirjojen tiedoksiantamista varten. Siinä yhteydessä T on tullut tietoiseksi häntä vastaan vireille pantavasta takaisinsaantiasiasta.

Haastemiehen ei yleensä tarvitse perehtyä haastehakemuksen sisältöön poikkeuksellisten aineellisoikeudellisten määräaikojen selvittämiseksi. Lisähaastehakemuksen yhteydessä toimitetussa lähetekirjeessä on kuitenkin ilmoitettu viimeinen tiedoksiantopäivämäärä, joka poikkesi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 5 §:ssä säädetyn haasteajan viimeisestä tiedoksiantopäivästä. P:n raastuvanoikeudelle 5.5.1983 jättämästä kirjelmästä ilmenee, että P on tiennyt erityisen konkurssioikeudellisen määräajan olemassaolosta. Lähetekirjeessä annettu toimiohje on siten velvoittanut P:n toimimaan ohjeen mukaisesti ja haastamaan T:n viimeistään 19.1.1983. Haastemiehen tehtävien täsmällinen ja joutuisa hoitaminen on edellyttänyt, että P hyvissä ajoin ennen määräpäivää olisi tarmokkaammin kuin nyt on tapahtunut ryhtynyt etsimään T:tä vastaajaksi haastamista varten.

P:n kertomat lukuisat tuloksettomat yritykset tavoittaa T haastamista varten olivat oikeuttaneet P:n päättelemään, että T mahdollisesti vältteli haastemiestä. Tällöin P olisi voinut käyttää oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 11 §:ssä säädettyä haasteen sijaistiedoksiantomenettelyä. Näin juttu olisi joka tapauksessa saatu T:tä vastaa vireille ja tiedoksiannon laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi.

Jättäessään erityisestä määräajasta tietoisena kiinnittämättä riittävästi huomiota ilmoitettuun viimeiseen haasteen tiedoksiantopäivään ja laiminlyödessään tiedoksiannon toimittamisen ainakin oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 11 §:ssä edellytetyin tavoin P haastemiehenä ei ole noudattanut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentissa säädettyjä, toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Konkurssipesän takaisinsaantikanne oli, T:n tehtyä siitä väitteen, jätetty myöhään nostettuna tutkimatta. P:n virheellinen menettely on siten ollut syy-yhteydessä kanteen tutkimatta jättämiseen. Näin ollen valtio siihen virkasuhteessa olevan P:n virheen johdosta on konkurssipesälle vastuussa sille asiassa koituneesta vahingosta.

Mitä sitten tulee konkurssipesälle kanteen tutkimatta jättämisestä aiheutuneeksi väitettyyn vahinkoon, Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että konkurssipesän selostamien tilijärjestelyjen avulla Rauhaniemi Oy on tosiasiallisesti maksanut T:lle ollutta tilivelkaansa käyttäen maksuvälineinä konkurssipesän mainitsemia työkaluja 10.000 ja tiiliä 120.383 markan 20 pennin arvosta. Yhtiö on siten viimeisten 60 päivän aikana ennen konkurssinsa alkua maksanut velkaansa sijaissuorituksin toimialaansa nähden epätavallisin maksuvälinein. Muilta osin tutkimatta jätetyn takaisinsaantikanteen menestymismahdollisuudet ovat tämän oikeudenkäynnin yhteydessä jääneet luotettavasti selvittämättä. Konkurssipesälle on siten takaisinsaantia konkurssipesään koskeneen kanteen tutkimatta jättämisen ja asiassa aiheutuneiden 905 markan 20 pennin suuruisten kulujen johdosta koitunut yhteensä 131.288 markan 40 pennin suuruinen vahinko. Valtio on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n säännösten nojalla velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä tapahtuneen virheen johdosta konkurssipesälle aiheutuneen mainitun suuruisen vahingon.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. Valtio velvoitetaan suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 131.288 markkaa 40 penniä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 24.3.1983 lukien. Muilta osin kanne hylätään.

Valtio velvoitetaan korvaamaan konkurssipesälle jutusta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, kun korvaukseen raastuvanoikeuden ja hovioikeuden osalta on asian laadun vuoksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua erityistä syytä, 20.000 markalla.